minä kävelin tänään saviset kumpparit jalassa keittiöön. kesken pihahommien. enkä jaksanut riisua niitä minuutin takia. minä sotkin kaksi mattoa. koko lattia oli rapainen. palatessani ulos sanoin miehelleni hankkineen itselleni vähän lisähommia. matto- ja lattiapyykkiä.
vasta sen jälkeen tajusin. että kukaan ei huutanut minulle "et sinä paljon ajattele" tai "olitpa taas järkevä" tai "voisit sinäkin joskus käyttää aivojas" tai "laiskuuttas teetät itselläs lisähommia". ei kukaan moittinut. paitsi ehkä minä itse hieman pään sisällä. jotenkin minua puhutteli tämä oma ajattelemattomuuteni. kun tällaistahan sattuu aina välillä jokaiselle. jokainen meistä sanoo joskus sen sanan. oho.
että miten paljon mukavampi olis kun ei itsekään olis syyllistämässä ja hermoilemassa. nopeasti matot puhdistuivat saunareissulla kylppärin lattialla. pitkävartinen mattoharja. ja tavallaan tienasin itselleni omaa aikaakin. mitenkähän opettaisin siihen muutkin. että omien jälkien korjaaminen voi olla mukavaa. että onhan niitä virheitä. eikä ne niin vakavia.
mutta kyllähän minä senkin ymmärrän. että pienet lapset. ne niin harvoin joutuvat vastaamaan todella jäljistään. isommat sitten ehkä. mutta että itse vahdittava vieressä. houkuteltava. huijattava. ujutettava. pakotettava. lahjottava. ja uhkailtava. olisihan se hullua. jos me aikuiset olisimme samanlaisia toisillemme. "jos et heti vie roskia. sinulta kyllä jää pyörälenkki tekemättä." tai "jos et laita pyykkejä kuivamaan, saat tyytyä leipomossa pelkkään kahviin." auts. minuun sattui. sattuuko sinuun? :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti