pötkylä ja sutjakka

kuvan suloisuudet eivät mitenkään liity tarinaan

olipas se hassua. ku toiselta puuttuu kaula. ja jalat kuin heinät. ohuet kuin mitkäkin. kainalot kurtussa. käsien paikalla suorana sojottavat tikut. ja toinen kuin pötkylä- liian iso pää ohuen kaulan varassa. hameenhelmaa levennettävä, ku niin suuret jalat. kädetkin niin leveät.

ja silti molemmilla kannattajansa. saavat tunteet heräämään. minä ottaisin tuon. ja minä tuon. ja senkin kuulin, että ihan rouva ja neiti. hauskoja juttuja tällaiset. vertailut. ja jos luuletta meidän näin ihmisiä arvottaneen, niin väärässäpäs oletta. piparkakkuakkamallia yritin villakankaasta vääntää. monta elonvuotta tienattu taas.

ylilaukku

ei aivoista aina ota selvää. ajatuksista virtailevista. kulkevat ihan omia polkujaan. välillä säikäyttävät. useimmiten tuottavat iloa. saavat ihmettelemään. että minun päässäni tämä värien ja tunteiden maailma. sanojen leikki. ja mistä se kaikki tulee. uudet ideat. joka hetki.

ja vaikka väliin meinaa sotkeutua itseensä. kopastua nokkeluuteensa. niinkuin lapset muutkin. lapsi minussa. jotain joka ei koskaan kasva. vaan uudestaan ihmettelee. yrittää. pyrkii. luo. ja loukkaantuu. käpertyy kokoon. pettyy itseensä. pettyy kaikkeen. makaa lattialla ja huutaa tyhmä. tyhmä. tyhmä.

ja sitten taas aurinko siinä. paistaa arjen ylle. kuivaa kyyneleet lämpöisessä sylissää. kuiskaa hiljaa. että lempityttö kuitenkin. eikä vaihdettaisi minua koskaan pois. vaikka kaikki värit aina siinä. elossa. eikä siksi varjoiltakaan voi välttyä. ja onhan se niin, että mitä korkeammin kokee, sitä pidemmät varjot. kaikessa. sillä siloiteltu pinta ei isoja varjokohtia saa. mutta niilläkin oma maastonsa. ja siksi en vähättele.

ja aina löytyy jotain uutta. minä sanon että kieli laulaa. pyöreä maha juoksee herkullisimman kakun ääreen. vaikkei muuten kiirettä pitäisikään. ja jos joskus unohdankin kahvin ja suklaalevy on jo loppunut. niin aina väliin epäoikeudenmukaisuus valitsee toisen. ja se toinen en aina ole minä. ja se vain kuuluu elämään. en minä siitä katkeroidu. minä annan anteeksi. enkä nyt puhu siitä, jonka viereen menen sanomaan hyvää yötä ja kiitos tästäkin päivästä.

perusasioiden äärellä

onneksi on olemassa kyseinen mies. palikkakin tajuaa tärkeysjärjestykset. ei ihminen halua näpertää yhtään mitään eikä saada aikaan jos palelee. eikä ketään kiinnosta paleleeko, jos joku meinais tappaa.  minulla nyt ei sentään ihan niin surkeasti elo ole käynyt, että olisi sen menettämistä tarvinnut pelätä. mutta perusarvojen tasolle kuitenkin.

nimittäin perjantaina sanoi öljypannu poks. ja sain kylmää vettä mennessäni suihkuun. onhan tuo ollut listalla. lämmitysmuodonvaihto. meinasi olla jo kodinkinvaihto. sen verran otti aivoon. luultiin, että öljy loppu. oli vain vähissä. ja sitten meni viikonloppu onneksi muualla juhliessa. eilen saatiin öljyt. ja sitten huomattiin, että koko masina rikki.

nyt on duunari käynyt ne korjaamassa. ja pakottaisin valtiovallan kouluttamaan enemmän perusduunareita ku akateemikkoja. mitä niillä tekee, jos perusasiat ei oo kunnossa. voisko perussuomalaiset ajaa perusvärien, perusarvojen ja perusammattien asiaa perusrasismin edestä. vaikka ei kai näin saisi sanoa. monta sielläki varmasti. mutta perusjuttujen puoleen liputan taas. yritän muistaa. kiitos, maslow, ku annoit taas pyöriä rappusia alas.

minä olen kylmissäni. ja kovin paljon on tapahtunut.

juhlakengät

tämä mahtava kuva on otettu aikoinaan riiassa. siellä kun oli joku festivaali tai jotain. ja mainoksia ja kaikkia. enkä tiedä, kuka nämä on taiteillut. vaikka olisi mukava kertoa. 

ostin neidille uudet juhlakengät ja toinen on jo hukassa. mieliki vähän hukassa. ku ei oikein onnistu tänään. ja tarkistin jo kalenterista. ei ole kolmastoista vaan kolmaskymmenes. vaikka tiedän että iloksi muuttuu taas. laskut maksetaan lainarahalla ja kohta taas elo balanssissa. pakko olla. ja onhan kylpyhuonekin. vaikka öljy loppui ja en saanut suihkua. 

oikeasti tällekin nauran jo kohta. mutta miten joskus nää elot vyöryy kipuina päälle ja on kuin toinen juhlakenkä hukassa. ei tuhkimotarina kuitenkaan.

älä unohda onnellisuutta kuitenkaan

niin monta tekemätöntä. eikä ne tuu mieleen niinä viisiminuuttisina. jolloin olisi niiden aika. ja yhtäkkiä huomaan taas yön. harmittaa vähän taas. pitäisi nukkua jo. ja silti vielä sata asiaa kesken. mutta kun koneet vaikenee. minäkin sitten. nautin vain kupin teetä ensin. sillä siskoni tuo minulle teetä enemmän kuin meinaan ehtiä juomaan.

olen kauan aikonut ja nyt sitten vihdoin. mustaa kartonkia. ja siihen valkoisella puukynällä. joskos näitä listoja tekis oikein urakalla. ja sitten mielissään rastittaisi tehdyt. saisiko silloin nuo kaikki pikkuhommat tehtyä päivisin. kun omia ajatuksiaan ei kuule. näkisi vain. kauniisti.

elo aina jossain muuallako

tunnettako te koskaan niin. että elo jossain muualla. seinäntakana. ulkomaailmassa. naapurikaupungissa. jossakin muualla kuin omassa päässä kuitenkin. että jostakin vähän kuin jää. jää paitsi. että ei aina niin sellaista elo kuin haluaisi. minulla ainakaan.

ja siinä samalla kuitenkin menee omaansa. jälkeenpäin ehkä pitää aidompana kuin eläessä. muistelee ja joskus miettii, miksi en ollut onnellinen. vaikka ainekset olisivat olleet kasassa kuitenkin. eikä sitä aina tiedä, mitä eloonsa edes kaipaisi. jotain sellaista. ehkä tuntuvampaa. voimakkaampaa. sellaista, mihin olisi helpompi tarttua. liimautua kiinni. pysyä kiinni vaikka suljetuin silmin.

 

eikä mikään väkisinväännetty koskaan elämää. jotain vääristettyä pintaa vain. maisemamaalausta. maskeerausta. ei sellainen ole niin aitoa kuin tämä tässä. pikku-ukko puskemassa päällään pohkeeseeni. että tulehan jo, äiti. tehdään jotain yhdessä. meen, kerta niinkuin sanoin. tärkeitä tämä tässä.