tiistai 4. lokakuuta 2011

perusasioiden äärellä


onneksi on olemassa kyseinen mies. palikkakin tajuaa tärkeysjärjestykset. ei ihminen halua näpertää yhtään mitään eikä saada aikaan jos palelee. eikä ketään kiinnosta paleleeko, jos joku meinais tappaa.  minulla nyt ei sentään ihan niin surkeasti elo ole käynyt, että olisi sen menettämistä tarvinnut pelätä. mutta perusarvojen tasolle kuitenkin.

nimittäin perjantaina sanoi öljypannu poks. ja sain kylmää vettä mennessäni suihkuun. onhan tuo ollut listalla. lämmitysmuodonvaihto. meinasi olla jo kodinkinvaihto. sen verran otti aivoon. luultiin, että öljy loppu. oli vain vähissä. ja sitten meni viikonloppu onneksi muualla juhliessa. eilen saatiin öljyt. ja sitten huomattiin, että koko masina rikki.

nyt on duunari käynyt ne korjaamassa. ja pakottaisin valtiovallan kouluttamaan enemmän perusduunareita ku akateemikkoja. mitä niillä tekee, jos perusasiat ei oo kunnossa. voisko perussuomalaiset ajaa perusvärien, perusarvojen ja perusammattien asiaa perusrasismin edestä. vaikka ei kai näin saisi sanoa. monta sielläki varmasti. mutta perusjuttujen puoleen liputan taas. yritän muistaa. kiitos, maslow, ku annoit taas pyöriä rappusia alas.

4 kommenttia:

satmaari kirjoitti...

Auts! Ymmärrän sapetuksesi. Jos yhtään lämmittää, niin meillä ei toimi lämmitykset ollenkaan, joten villasukka meiningillä mennään :-).

Duunareita ja työntekijöitä tämä maa tarvitsee. Ihmeelliseltä tuntuu vain se, että suomalaisille ei muka kelpaa enää "pelkkä" duunarin työ.

Leea kirjoitti...

kai se duunarille kelpais tavallinen työ, kun siitä maksettais ja arvostettais.. Vaatii itsetuntoa olla duunari nykypäivänä! Sekä penninvenytystaitoa :D

Kaisa kirjoitti...

Sepä kyllä kun elo tökkii. Se vaan toisinaan tökkii pahemman kerran. Sivusta ja vähän joka suunnasta seuraillut kun viemärit ei vedä niin fiilikset olleet tutut. On tainnut kuulua tyttärien suusta myöskin "murjun" vaihto.

TökkII tökkii ja tökkii. Muutenkin tää elo joskus. Tarpeeks venyttää, lopulta ratkeaa, mutt sitt taas jaksaa, koittaa, yrittää HyMyIllÄ!

larppa aliisa kirjoitti...

satuliini: lähettäisin sinne paljon lämpöä nyt. me emme palele enää. taretkaa, olkaa lähellä.

leea: sehän se. arvottomuus sisällä ja ulkona. satuttaa montaa kädellistä.

kaisa: toivotaan viemäreille voimia toimia. ja sopua seinien sisälle.