sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

mustavalkoisia asioita


eilen pohdimme listoja. emme siis puisia, vaan kirjoitettuja. ehkä joskus jopa puisevia. säästölistat nyt ainaki sellaisia. joskus mieheni kanssa luemme kirjoja ääneen toisillemme. nyt luemme supernaiivia. olen saanut sen ystävältäni lahjaksi. minun asuntoni ovessa luki kerran naiivi. sellaisilla valkoisilla irtokirjaimilla joita laitetaan mustalle alustalle. ja korjausmies kysyi onko se oikea sukunimeni.


niin, me luemme sitä kirjaa. siinä on paljon listoja. enkä voi olla ajattelematta listoja itsekin. asioista, joita arvostan. asioista, joita ihailen. ja asioista, joiden tietäminen tuntui minusta ennen suurelta ja nyt ihan arkipäiväiseltä. oletteko te koskaan nauraneet vanhoille koulumuistiinpanoillenne. sille, miten yksinkertaisia asioita on halunnut muistaa. ja muistaaki. ja siksi naurattaa. sillä onhan siellä asioitakin, joita on jo unohtanut.


tavallaan minä ihailen erilaisuutta. sehän olisi hirveää, jos kaikki olisi samanlaisia. mutta silti joskus minua ärsyttää, kun toiset tekevät saman asian erilailla. viikkaavat tyynyliinat esimerkiksi (mieheni). hoitavat lapsia erilailla (useat). kertovat vain iloisia asioita elämästään (jotkut feissikaverit). ja niin edelleen. sillä joissakin asioissa joskus luulee tietävänsä, mikä on hyvä. ja sitten se tympäsee, vaikkei tarvis. ja joskus sekin naurattaa kuitenkin.


minä ihailen nuoria taiteilijoita. yhdeltä sellaiselta tilasin perhekuvamme. ja emmekö näytäkin ihanalta perheeltä.  minun päälläni musta pilvi. ja mieheni päällä aurinko. sillä minä pidän varjosta kuitenkin. minä ihailen katsoa, kun ihmiset tekevät asioita käsillään. piirtävät. ompelevat. virkkaavat. minä rakastan katsoa etenkin silloin, kun he tekevät sen paljon paremmin kuin minä. sellaista on ihana katsoa.


minä mietin listoja ajatellessani asioita, joita vielä haluaisin elämässäni oppia.  ja eniten mieleeni tulee se, miten toiset osaavat juhlissa sanoa miten ihanaa oli tavata. miten kaunis kampaus, makea kakku, upea lapsi tai mahtava sää. silloin minä aina olen vähän kateellinen. sillä mikään taito ei ole tärkeämpää, kuin osata hurmaantua. ja tuoda se julki. sillä hyvällä mielellä on tapana tarttua.

2 kommenttia:

tiina kirjoitti...

siis terve vaan!

en oo koskaan ennen käynyt tässä blogissa, enkä tiiä miten tänne nytkään päädyin, mutta siis hei, tää oli mahtava postaus. nauroin niin että meinasi mennä näkkärit kurkkuun! vaikka siis en mää joka kohdalle nauranu, vaan sille että sun päällä oli musta pilvi. eikä sekään nyt ihan naurunasia oo :) mutta kiitos. nyt alan kahlaamaan tätä enempi.

ps. ompelin tänään uimarannalla käsin kasvoja, kirjomalla siis, tekemälleni pehmolle ja ympärillä olevat ihmiset seurasivat tarkasti. ehkä niistäki se oli kivaa katseltavaa. ainakaan se niitten katselu ei häirinny mua. :)

Larppa Aliisa kirjoitti...

kuulostaa, että oli mieleinen päätyminen. tervetuloa siis useamminkin seuraamme:D