elämä olisi paljon yksinkertaisempaa ilman adjektiivejä. välttäisimme väärinkäsityksiä. välttäisimme suurentelua. välttäisimme vähättelyn. ehkä välttäisimme myös kateuden. ei hehkutuksia. ei ylenpalttista fiilistelyä. mutta ei ehkä kummasteluakaan.
kertoisin vain oleellisen. tein kakun. siinä oli suklaata. söimme sitä vieraiden kanssa. naapurintytöt olivat apuna. he leikkivät tyttäreni kanssa pihallakin. ja minä virkkasin. pikkuherra nukkui. välillä hän ruokaili. mies oli töissä. ja kun hän saapui. lähtivät tytöt takaisin kotiin.
värit jäisivät. muodot. tuoksut. miten voisi olla minkään värinen, jos ei adjektivejä enää. miten voisi olla minkään mallinen. miten voisi tuoksun tuntea. itse asiassa tunteetkin loppuisivat. mikään ei tuntuisi miltään. tai ainakaan sitä ei voisi ilmaista. olisi robottielämää vain.
olimme eilen katsomassa kaloja. tyttäreni sai koskettaa merisiiltä. me emme saaneet käyttää salamaa. siksi otimme videoita useamman. tallentaaksemme kalojen rytmin. miten kertoisin siitä. jos ei adjektiivejä. ehkä elämässä kuitenkin kuuluu olla värejä. muotoja. tunteita. ne ovat minun tapani hahmottaa maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti