ihmeellisiä kohtaloita

rakastan psykologiaa. vaikka silti tavallaan inhoan sitä tieteenä kuitenkin. selittelyä ja teorioita. ihmeellisten asioiden vaikutuksia toisiinsa. vaikka varmasti monet tottakin. mutta vaikuttavatko oikeasti. ehkä rakastan ihmisen mieltä. niin se taitaisi olla paremmin ilmaistu. ihmeellisyyksiä. syitä sairastua. sairastumisen ilmenemisiä. ja mitenkö tämä liittyy herra rupikonnaan.

itselleni sitä iltasaduksi viimeiltoina luin. kun ei jaksa mitään syvällisempää, ajattelin. ja miten väärässä olin. hienoista lauserakennelmista käsin pääsin matkustamaan joen matkassa, vankkureissa, junassa karkuun poliiseja. ja siinä samalla sain kuulla hyvät määritelmät masennuksesta, psykoosista, maniasta. kerrassaan avartava teos. aukeni aivan erilailla kuin viimeksi.

maailma on täynnä niin monenlaisia ihmisiä. erilaisia kohtaloita. erilailla eri ihmisille aukenevia ihmismieliä. jokainen kun katselee oman elämänkokemuksensa kautta. ja joku muistuttaa jotain, ihan sattumalta.  joku näkee sukunäköä. jollekin jokin ele tai ilme. niin tuttu.

enkä voinut olla nauramatta ikealla. kun näin tätä ihmiskangasta. halusin ehdottomasti sohvalleni joukon näitä päitä. ja varsinkin kun tuossa tuo suomalainen kokoomuspolitikkokin, jonka nimeä en edes yritä kirjoittaa. niin moni toimittajakin sen on väärin kirjoittanut! hänen viiksiänsä vasten painan pääni, kun haluan hetken torkahtaa. ystäväni kun ystävällisesti muutti kangaspalan pariksi sohvatyynyksi taitavissa käsissään. sillä sen voin kertoa itsestäni, että minun ja ompelukoneen suhde päättyy aina sylttäykseen.

2½ desilitraa iloa

kevät hiipii sisään. enkä minä yritä estellä. vaikka talvi tuli myöhään, se tuli sitten todella soitellen. liikaa lunta. liian pimeän jälkeen. eikä siitä enään nauttinutkaan niin. minä hymyilen auringon sulattamille läikille kallioportaiden pielessä. se keväistyy ensimmäisenä. näyttää maan. ja takaparvekkeelle paistaa aurinko päivisin ja kuu öisin.

aurinko huutaa aamusta. katso pölyä ja katso likaisia ikkunoita. minä sanon, näytä värejä. näytä iloa. näytä se kaikki elinvoima, joka meissä ennen tätä pimeää kautta. näytä nauru ja heläytä laulu. niin monta ihanaa laulua keväästä. voisin väittää, että jo kansakoulussa oppimaani. niin ovat sukuni laulaneet vanhoista kirjoista. niitä itsekin etsin kirppareilta. joissa värikuvissa vain ehkä sinistä, punaista tai häivähdys vihreää. niitä lauluja toivon lastenikin oppivan.

muistoja. makuja. ja mietteitä. keltainen aurinko tuo mieleen rahkapullat. alan katsella lapseni vaatteita trullinvärisin silmin. höyhenten värejä mietin. silkkipapereita. vielä on aikaa harjoitella virvon varvoota. perineisiin pitää hypätä ajoissa, että ne olisi osa meitä oikeana ajankohtana. ja mitä siitä, vaikka väliin olisi sellaisia päiviä, että aamusta jo lapset pääsevät kylpyyn. se on ainoa paikka, mihin voin suostutella poikani, olemaan hetken kiipeilemättä. eikä kasa sisustuslehtiä kylppärissämme ole näinä hetkinä turha.

hämmennyin ihan

sain. tunnustuksen. helenainen haluaisi nauttia kanssani kupin kahvia. seitsemällä sortilla. elämästäni. tämä hämmensi kovasti. niin hiljaista ollut blogirintamallani. omallani. ja toisiakaan en ole aikoihin kurkkinut. kevät vienyt mukanaan.

1. minä pidän vivaldista. ja uskoisin vivaldin pitävän minusta. ainakin keväisin meillä on sama rytmi.
2. ennen aamut olivat kauniimpia. nytkin vielä tavoitan sen olotilan joskus. että mieli on uusi ja minä tunnen itseni.
3. olen tehnyt kolme lopputyötä. ensimmäinen käsitteli vettä. seuraava musiikkia. ja viimeinen sanoja.
4. minun on vaikeaa olla joskus pinnalla. liikun hitaasti syvissä vesissä. ja sitten meinaa loppua happi. fyysiseen sukeltamiseen en kykene pitämättä nenästä kiinni. mutta henkiset sukellukset ovat kyllä osa minua.
5. nautin aamiaiseksi kolmenkupin mutteripannullisen espressoa sekoitettuna isoon kannulliseen kuumaa maitoa. eikä haittaa, vaikka maisemassa olisi silti aurinko.
6. inhoan kesää. olen aina inhonnut. vaikka äitinä olen oppinut arvostamaan helppoutta siirtyä pihalle kesäaikaan.
7. minulla ja miehelläni on ollut yhteinen päiväkirja nimeltään mesyys. jossa olemme jakaneet ajatuksiamme suhteestamme. pitäisi herätellä kirja taas käyttöön. arki vienyt ajan ja unhoittanut sen kaiken.

minä en osaa lähettää tätä eteenpäin. olen niin arka täällä blogimaailmassa. en uskalla linkitellä ketään ja muutenkin ujostelen. hassu minä.

sisäpäiviä

me vietämme aurinkopäiviä sisällä. me mittailemme kuumetta ja annamme lääkettä. pian ovat molemmat lapsista sairastaneet. toivottavasti me aikuiset vältymme. pihalla tarvitaan totisesti auraajia taas. kinokset polviin. pihatie kuin rallirata. vahingossakin slaidaa:D

miten se tuntuukin taas niin keväältä. tekee mieli kaivaa väriä ja valoa jokaiseen nurkkaan. ostella tulppaaneita. hymyilläkin. sillä talven selkä on totisesti voitettu. ja nyt laskeudutaan pääsiäiseen ja kesään. pikkuhiljaa.

vielä ei ole pajunkissoja näkynyt. ajan kysymys sekin enään. kaupoissa jo kevätkukat. kahvilan pöydälläkin helmililjoja. elämän ihmettä. luonnossa. minussakin, vaikka sitä en täällä halunnut heti kertoa. meillä erilainen kesä. luonnonkukissa nuput. ja meillä uusi kullannuppukin sitten.

pyykkikone laulaa. kuivausrummussa pyörineet lakanat lämmittävät sylissä. oli ihana saada vieraiksi läheisiä kaukaa. hetken aikaa jakaa elämää. ja niinkuin aamutuimaan keijukorvan kanssa totesimme. ei edes pihatiellä jäljet näy, sellainen pyräkkä oli eilen. sydämeen jäi kevyt, onnellinen jälki. kuitenkin.

sanoja vain ja ehkä mielikuvia

tänään en jaksa kuvittaa ajatuksiani. kuvitella mitään näkyvää. mielikuvia vain. ystävien päivänä. ystävyyspäivänä. ku ei ystävyys koskaan niin selkeää. piirrettyä. pysähtynyttä.

monta kertaa kipeitä ja suoria sanoja kuitenkin. sellaista, mikä ottaa kiinni ja laittaa katsomaan peiliin. ja silti toisaalta. hiljaista myötäeloa, mukautuvuutta ja joustavuutta. kuin barbababojen joukko. jatkuva muutos oloissa ja suhteissa.

minulla on paljon tuttuja. minulla on paljon kavereita. ja se on lahja. mutta ystävyytenä ajattelen jotakin niin kovin syvää. oikeasti aitoa. todellista kohtaamista. ehkä liikaakin ajattelen, sillä pelkään puhumasta kestään ystävänäni. ennenkuin ystävyys on jotenkin virallistettu. sanottu ääneen yhdessä.

ja sitäkin mietin, miten helpompi olisi viettää läheistenpäivää. läheinen on mielestän paljon kauniimpi sana. sellainen, että on tärkeä. ja siinä lähellä. elämässä arkea. tai jakamassa arkihetketkin. ja se tuntuu hyvältä. että on ketä suukottaa. kotonakin. vaikka välillä tuntuu, että kosketus ahdistaa. että pitäkää lapset hetken näppinne erossa minusta. antakaa istua minuutti rauhassa.

ja sitten taas kädet ojolla. että tule syliin ja suukota. höpötetään ja kutitetaan. mutta ystävien kanssa se on eri. kosketamme ehkä nähdessämme pitkästä aikaa. tai jäähyväisiksi. halaaminen. ja joskus onniteltaessa tai sanoessa lohdutuksia suruun. tuli mieleen teiniajan tsemppihalit. kosketuksella silloin niin erilainen merkitys. itsestä ja toisesta opettava.

tai lumisota poikien kanssa. että sai vähän koskea edes. pyristellä vastaan, vältellä lumipesuja. vaikka mitä siinä muuta ihmeteltiin. ku että olet poika ja minä tyttö. kohdattiin kaksikymmentäkuusi sekuntia. oi niitä nuoria rakkauksia.

tuulosia

tuuloset on tuulia, jotka puhaltaa muutoksia elämässä. asiat eivät vain pysy samanlaisina. ja jotakin on annettava vaihdossa joka hetki. uudistuksia tulee. kuntiin. kaupunkeihin. kauppojen valikoimiin. asuinpaikkoihin. me kaikki muutumme. minulla ei tule juuri nyt mieleen mitään ruokaa, mitä ei enää saisi. joskus tulee makumuistoja, joita ei voi täyttää.

eniten minua harmittaa, että muoto-lehti on lopetettu. aina, kun soittavat a-lehdiltä, käsken ottaa sen uudelleen tuotantoon. harmi, että se meni niille. eihän ne sen arvoa nähneet. kustannukset vain.

meidän neiti kasvaa. eilen jo ensimmäisillä kaverisynttäreillä. itse valitsi lahjan, runot, toivotukset, paperit ja teki kortin. lapsissa muutos on nopeaa. itsellä on joskus haikea mieli. se pikkuinen nyytti sylissäni alkaa kasvamaan pikkuhiljaa kauemmas ja kauemmas. tavallaan kasvatus on tukemista juuri siihen. että olisi vahvat siivet. että olisi intoa ja taitoa.

me nautimme yhdessä hetkistä. mieheni nimipäivänä raskin vihdoin kattaa uuden liinan pöytään. niin keväinen. pääsiäinen ja kukkopillit. jos tällaisia hetkiä ei tallenna. ne unohtuvat. päiväkirjaan tallentuvat muistot. niin kovin täynnä elämää. vaihtelevaa pilvisyyttä. silti en muista päivää, ettenkö olisi hymyillyt.

itsekkyysviikko

tällä viikolla olen ollut itsekäs. alkuviikon virkkailin ihanista sävyistä jotain itselleni. ja lopuksi jatkoin kutomalla. eipäs ollutkaan tullut vuosiin kudottua muuta kuin tilkkuja ja luuttuja. eilen piti sitten päästä yksin liikenteeseen tähän pukeutuneena. minä oloa. jokapäivä olen kodista poistunut. harvinaista. mutta lasten sairastellessa seinät meinaa kaatua muuten päälle.

ja lastenhuone on ollut koko viikon tämännäköinen. kävin kylässä perheessä. perheen isä oli ajatellut laittaa jakkarat kuminauhalla kiinni pöydänjalkoihin. näin ruokailun loputtua jakkarat kiiruhtaisivat takaisin pöydän alle, eivätkä lapset kuljettaisi niitä leikkeihinsä. voisikohan jokaiselle legopalikalle tehdä oman nauhansa. niitä väriläisköjä on ilo ostaa, mutta kova homma kerätä.

löysin muuten kirpparilta kasan erikoislegoja. ihmisiä, helikoptereita ja sellaisia. nyt on laatikollinen kannusteita odottamassa kinkkisiä hetkiä. mukavampi palkita legolla, kuin aina herkuilla.

mustikkakeittotyttö. kuumepotilas ei halunnut mitään ruokaa. mutta juominen onneksi meni. ja sen jälkeen aina peilistä ihailtiin viiksiä. muistan, miten lapsena maalasimme huulia punajuurella ruokaillessa. ja muutenkin. ruoalla oli kiva leikkiä. kun eräänä päivänä komentelin keijukorvaa sanomalla iänikuisen ja ankean lauseen ruoalla-ei-saa-leikkiä. minua kadutti. piti jatkaa. ruokapöydässä ei leikitä ruoalla. mutta kokatessa on hyvä kokeilla ja leikkiä.  se ei ole niin vakavaa kuitenkaan.

pikkuherra minä-syön-itse. kyllä, poika se on. punaisen ruokalapun ja punaisen lusikan takaakin. ja suloinen poika muuten onkin. vihdoin alkanut tämä lusikointi. sormiruokaili niin pitkään. ja lusikat eivät kiinnostaneet. minuakaan. ja mitä siitä, jos kana lentäisi lattialle perunan ja mustikoiden sekaan. sinne mahtuu vielä. huh.

back to itsekkyys ja oma ilo. tällainen siitä kutakuinkin tuli. talvihame. minä en ole toppahousuhullu. minusta on mukava laittaa saappaat ja villahame. entinen oli jo niin väsähtänyt, että päätin tehdä itselleni uuden. ja näillä pakkasilla tätä totisesti tarvitsee. nytkin kauppareissun jäljiltä poskia kuumottaa ja mieheni ystävällisesti koneelle tuoma vihreä tee lämmittää. vaikka minun tarvitsi olla pihalla vain matkat autoon! talventyttönä minun kai kuuluisi sanoa, nautitaan!