keltainen liimalappu

vuosia sitten työskentelin nuorten kanssa joiden oli vaikea haaveilla. tai joidenkin heistä oli vaikea tehdä haaveista tavoitteita. jotkut sanoivat heidän syrjäytyneen. mutta minun mielestäni suurin osa heistä ei koskaan ollut saanut kuulua enemmistöön. monet olivat lapsesta asti kokeneet erillisyyttä. osa sairauden, kotiolojen tai jonkun muun syyn takia. moni heistä oli niin paljon vahvempi, kuin kukaan oli antanut koskaan heidän ymmärtää. melkein kaikilta heiltä puuttui luottamus ja uskallus. 

eräänä päivänä eräs tyttö kirjoitti minulle mietelauseen. en löydä sitä googlettamallakaan ja se lappukin on jossain työpapereiden keskellä. siinä oli ajatus puusta. että jos olet puu jossain. en muista missä, enkä että millainen puu. niin pyri olemaan kaunein puu juuri sillä paikalla. sellainen se mietelause oli. jos joku sen muistaa, kirjoita ihmeessä kommenteihin. 

ja se sai minut pohtimaan ihmisyyttä ihan uudelta kannalta. että miten puu voi olla vain yhdessä paikassa. ja siinä juuri samassa paikassa ei voi olla mikään muu puu. että pyri olemaan se kaunein. vaikka jokatapauksessa olet kaunein sinä kuitenkin. sinun paikallasi. ja kauneuden ajattelen tässä kohdassa hyvyytenä. onnellisuutena. kiitollisuutena. että pyri aina lisäämään itsessäsi iloa, rakkautta. hyvyyttä. onnellisuutta. sillä sinun paikkaasi ei voi kukaan ottaa. ja siinä omalla olollasi voit säteillä tätä kaikkea muihinkin. 

ei siinä sanota. että pyripäs olemaan kauniimpi puu kuin viereisillä maaplänteillä. että luo kilpailua ja alemmuudentunnetta. näytä kaikille miten onnistunut olet. pyri aikaansaamaan kateutta ja katkeruutta. ei siinä sanota myöskään. pyri olemaan kuihtunut ja onneton. että kumartelisit ympärilläsi olevia. saisit heidät loistamaan yhä enemmän. siinä pyrittiin vain kurkottamaan siihen, mihin pystyy. mihin juuri sillä paikalla. mihin juuri tällä elämällä. niinkuin puu. juuret vahvasti maaperässä. oksat tunteiden tuulessa heiluen.

potut pottuina

tahalleen testailin laittaa perunan näytille. sitten kadotin sen entisen käsinkirjoitetun. ja olin aivan että joo. sitten yks peruna siellä esillä. isompi herra heräs ja pienempi halus maitoa. ja se peruna siellä. ja nyt sitten rupesin kokeilemaan muutosta. ja ärsyttää. kun ei ollu mitään nappia, että enpäs-haluakkaan. näillä mennään ainakin hetki. ja se peruna on tässä.

no, sainpas aikaiseksi lisätä sitten samalla hakukentän, jos haluaa etsiä blogistani jotain vanhempaa tekstiä. ja nyt on tuo naamanikin näytillä. tänään ei oo kaikki menny putkeen muutenkaan. mutta onneksi huomenna voi taas aloittaa alusta. ehkä siis huomenna ihan erit kuviot.

tämäkin kävi hetken. ja muistin, miten jo perunakuvassa minua ärsytti tuo sanoJA JA tekoJA. niin nyt sitten pääsi lehmäpariskunta hetkeksi ainakin. oi. näinhän se lauantai-ilta kuluu rattosasti leikkien. toista se oli 10 vuotta sitten. ei olis iltaa malttanut koneella istua.

pikkuhiljaa tai rajatapauksia

on ihmisiä. jotka haluavat pitää elämänsä pienenä. tai näkymättömänä. se olisi ehkä oikea sana. on ihmisiä, jotka pyrkivät pitämään omat rajansa kiinni. päästävät lähelleen vain harvoja. sinne oman  raja-alueensa laidoille. mieluummin nurkkiin. sillä lailla, ettei liikaa häiritsisi. että oma elämä saisi jatkua samanlaisena aina.

ja sitten on olemassa ihmisiä. jotka haluavat avata sydäntään. näyttää haavoittuvuuttaan. hyväksyvät sen toisissakin. tai eivät hyväksy. elävät sen mukaan mitä tuntevat. itkevät, kun huomaavat toimivansa väärin. huutavat kun ovat vihaisia. nauravat kuollaakseen kun on sen aika. 

ja sitten on ihmisiä. joilla ei ole rajoja. jotka eivät kykene hahmottamaan itseään. eivät tiedä, mistä alkavat. mihin loppuvat. että minkälaista elämää haluavat elää. menevät päivä kerrallaan. ajelehtivat. eivät haasta. eivät pyri. olevat vain. ja peloittavinta on sanoa unelma ääneen. sitten se ei ainakaan toteudu. sillä kaikki voimat ovat aina heitä vastaan. ja he itsekin. pelkäävät toiveidensa toteutumista. muutosta. siksi he ovat paikallaan eivätkä mieti.

eikä kukaan ole turvassa muutokselta siltikään. niin kuin alati vaihtuvat lämpö ja sade. pakkanen ja aamusumu. niin vaihtuvat tunteet meissä. tarpeetkin. joku, mitä sinulla ehkä kerran oli yllin kyllin. siitä riittäisi nyt vain pieni siivu. saamaan elämään tasapainoa. ja joku jonka perään ehkä kerran itkit. sitä liian isoina annoksina arjessasi.  

kaiken liikkeen ja muutoksen keskellä silti. jokainen tarvitsee paikan rauhoittumiselle. jonku tutun maiseman. ehkä kiven luonnossa istua. ulapan katsoa. jollekki se on puut ja joillekin vesi. joillekin se on jotain rakennettua. tai mielentila vain. tyhjentynyt. sillä palaaminen tuttuihin paikkoihin auttaa. se auttaa meitä hahmottamaan mihin olemme kulkeneet. mitä olemme saavuttaneet. miten olemme muuttuneet.

aina voi uudistua. aina väliin tulee raivata itseään. poistaa itsestä sitä, mikä on raskasta kantaa. antaa tilaa ilon ja naurun tulla. tyytyväisyyden. minulla tulee mieleen turvallinen sana. perusonnellisuus. että vaikka siinä arjessa ja elämässä niin monta kipukysymystä. niin monta kiirettä ja ehtimättömyyttä. niin silti säilyisi sellainen mieli. tämä on elämä jota haluan elää.

eikä meidän kaikkea pidä salata. meissä kaikissa on asioita, jotka haluaisimme antaa pois. puolia, joita saatamme vihatakin. mutta yritän aina muistaa ettei se ole pahasta. viha. sen tehtävä on kertoa siitä, mitä emme hyväksy. sen, mistä haluamme eroon. ja vaikka on hyvä itsensä hyväksyä. se ei vie pois halukkuutta muutokseen. parempaan minään.

tulipa näitä sanoja. kun tässä meidän vakio romuvarastoa eli takaparveketta siivoilin. yritin viedä turhaa pois. paljon sainkin. ja vähän taas lisäsin väriä. sellaista, joka toisi iloa. sillä viimekesän kylppäriremontin yhteydessä saimme täältä portaat alas. ja nyt tämä on jatkuvasti käytössä. olisihan se mukava, jos kotiin olisi mukavampi palata. tätäkin kautta. ja että ylipäätään aina olisi mukava tulla. omaan kotiin.

paikasta A paikkaan C paikan B kautta

satoja ideoita on muhinut päässäni pitkin alkusyksyä. monta toteutumatonta tekemistä. tänään meinasin jo aloittaa työttömille tarkoitetun pajan. että saisin toteuttajia. kun itse niin kiinni perheessä nyt. tärkeimmässä. niin minä olen valinnut. että nämä pienet tässä ympärilläni ykkösiä. pieniä henkireikiä itsellenikin välillä. mutta että vuosien päästä omaa aikaa taas yllin kyllin.

kun oli taas einarin nukkumapäivä. aloitin siivoamaan omaa kammariani. ei se ihan pieni homma ole. eikä viisituntisella päässyt kuin fiilikseen. välillä ruokataukoa. imetystaukoa. ja niin tämä päivä on illassa. aamusta ehkä jatkan taas. tai ensiviikolla. tai ensivuonna. paremmassa kunnossa se on kuin ennen. voisin lainata seilaajien sanoja omaan tarkoitukseeni: "lattiata näkyvissä!"

ilo uusista lukijoista. tervetuloa!

koiralelu

pitäkää vain palleronne tuumaa hän. kepit ovat paljon maukkaampia. ja mitä sitä leluilla. ku rodussakin se sana jo on. englanniksi. venäjän toy. eikä kymmenen eletyn viikon aikana ole varmasti ehtinyt sitä kaikkea kokea, mitä lähiluonto -eli puistot- tarjoavat. miksi pitäisi olla jotain tätien virkkaamia. huh.

ihan sen takia. ku täti päätään vaivasi. vastaisin täältä. hyvähän se on maalta huudella kaupunkiin. vaikka toivottavasti joskus täälläkin huutelen koiralle. ollut haaveissa monta aikaa jo. mutta vasta ehkä sitten, kun on nuo ulkoiluttajat isompia. etteivät suotta vetele hännästä. kyllähän sitä saisi vähän uutta ulottuvuutta elämään. joku haukkuisi suoraan, eikä seläntakana. ei kai. olen kuullut minusta puhuttavan joskus hyvääkin seläntakana. ja se saa hyvälle tuulelle jos joku.

koiranlelu "pallura"

tarvikkeet: 

pieni pallura matonkudetta

jotain riepua täytteeksi

virkkuukoukku (vähän liian pienellä tulee tiiviimpi, itse käytin 6)

virkkaa matoonkuteesta pieni ympyrä, joka pikkuisen kasvaa parin kierroksen ajan.

sitten voit tehdä muutaman lisäämättömän kierroksen.

ja kaventaa, niin että siitä tulee melkein pallo.

laita jotain kangasriepuja sisään.

kavenna loppuun.

jätä jotain puoli metriä kudetta, ja tee lopetussilmukka.

sitten vain ketjusilmukoilla loppuun saakka.

lopetussilmukka. ja solmu.

sitten voit leikellä narunpäät viuhkaksi.

viuh vain narusta pallo ilmaan -ja jossain vaiheessa koira tuo takaisin.

(joskus opettelu voi viedä vuosia, jos koiraa ei kiinnosta kyseinen lelu)

satumaassa

me hyppäsimme aamusta autoon. otimme lounaseväät mukaan. sillä niin kesältä tuntui taas. huvipuistokin olisi kiinnostanut. mutta että yksin kolmen pienen kanssa. ei kiitos. mieluummin menen avaraan maailmaan. paikkoihin, joissa ei tarvitse katseellaan etsiä omaansa. vaan sen hahmottaa ihmistyhjästä maisemasta helposti. ja juokseminen, sitä ei tarvitse rajoittaa muutamiin metreihin. kunhan kutsuhuuto tavoittaa. ja katse.

ja jotenkin niin tuntui sadulta. avoimesta ikkunasta kuului klassista musiikkia. minä kyllä näin viulujen soittojouset. nostin neidin ikkunaa vasten. soitto loppui. mutta se tuntui silti sadulta. päästä osaksi pikkuorkesterin kauniista harjoituksesta. palatessamme siellä soi yksinäinen viulu.

lämminhän meillä tuli. ja kirppari tuntui viileältä paikalta ulkoilun jälkeen. tein ihania mekkolöytöjä neidille. sellaisia vanhoja. missä on luonnetta. nyt ne etsivät märkinä hengareita, joissa laskeutuisivat kuiviksi. olisivat valmiita käyttöön. kunpa voisin tietää, millaisia juhlia nekin ovat vuosikymmenten aikoina kiertäneet. millaisiin tyttöihin ne ovat sujahtaneet. ja nyt täällä meillä.

kotimatkalla uni voitti melkein kaikki. minua ei kuitenkaan. nyt on viileämpää. tuuletin pyörii takanani. lapset isänsä kanssa rannalla. vain pikkueinari tässä jaloissani. keinuu tahtiini. minä toivon syksyä.

äidin vuoro heiluttaa

ovi auki tulevaisuuteen. kauan odotettu tätä päivää. laskettu öitä kuin jouluun tai syntymäpäiviin. käyty läpi kerhopäivän aikataulutusta. opeteltu uusia sanoja. liikunta. luovat toiminnat. ja nyt sitten vihdoin saa hän ne todeksi elää. ja minä. ensikertaa koti hetkeksi tyhjenee. niin vähän häntä olen lainannut.

ja tuo rohkeus. pakata reppua. etsiä tossuja. huolehtia, että äiti varmasti laittoi leivätkin reppuun. uudet pinnit. itse valitsemat. jotenkin tuntuu, että niin paljon reippaampi kuin minä. mahanpohja kipeänä. minunko tyttöni! noinko vanha jo. olenko osannut antaa hyvän pohjan oppia uutta. tottua uuteen. luottamuksen. niin monta kipeää hetkeä muistan. kunpa olisin jaksanut niin paljon enemmän.

miten rutiinia kohta jo kaikki. hänen kohdallaan. nuorepien kohdalla. vaikka varmasti samoja tunteita silloinkin. mietintöjä miten kenenkin luonne ottaa kiinni uudesta. omasta lapsuudesta niin pitkä aika. en muista paljon mitään. miten reagoin aluksi. sen muistan, että olin vilkas niin monta kertaa. muistan viisivuotiaasta erään kerhopojan itse keksimän laulun. rattori-puimuri-peräkärry.

sinä tyttöni. ensimmäiseni. kuinka rakastankaan katsoa kasvuasi. sitä, miten reippaasti menet kohti uutta. luotat sen kantavan. ja silti. äidin sydämessä ikävä ja kaipuu. sellainen huoli. etteivät hetket kodin ulkopuolisessa maailmassa satuttaisi sinua. ettei kasvattaisi pelkoon. ettei veisi väärille teille. sillä tästä päivästä asti olet erilailla osa ympäröivää maailmaa. pian tulevat eskarit ja koulut. leirit ja oppilaitokset. ja minun on vain luotettava. että lapsuutesi syli oli tarpeeksi lämmin.