sumu minussa

nämä pitkään suljetut padot. nämä sisäänlukitut tunteet. kaikki tämä viha. ja suru. ja uupumus. kaikki se mikä estää minua näkemästä itseäni arvokkaana. se toivottomuus, joka iskee liiassa paineessa ja väsymyksessä. kun ei voi. ei jaksa. ei pysty. vaikka unelmat ja toiveet niin korkealla. mielikuva itsestä. että pystyisi. voisi. osaisi. ja haluaisikin. niin kovin paljon. 

ja miten itseensä katsoo niin monesti sumuisten ikkuinoiden läpi. elämäänsä. kun niissä soivat vielä vuosia itseensä luodut paineet. olla jotain muuta. olla enemmän. olla joissakin asioissa vähemmän. olla jotain muuta kuin sitä mihin pystyy. ja läheisten toiveet ja odotukset. emme me niistäkään ole vapaita. en minä ainakaan. en ainakaa välillä. vaikka joskus sitäkin mietin. että olisiko minua ilman muita. millainen olisin. pysähtyneempi varmaan. sillä jos minulla olisi paljon aikaa. saisinko tätäkään kaikkea tehtyä. ehtisinkö kaapata nopeita ideoita. tarttua niihin.

siihen en sentään suostu. että salaisin. että kulkisin nauru naamalla jos siinä oikeasti itku. sillä teeskentely erottaa minut ennenkaikkea itsestäni. kieltää tunteensa. kieltää tarpeensa. niin monesti arjessa sitä tarvitsee. ja sitten kun tulevat rytinänä päälle. aukaisevat kaikki kiinnikkeet. vyöryn lailla kyyneleitä. silloin minä annan niiden tulla. vaikka sellaisten öiden jälkeen kuljen sumussa. en saa mistään kiinni. mutta toisaalta. niin paljon pehmeämpi silti. hitaampikin. enemmän toistenrytminen taas. löytyy aikaa halaukselle.

kaikki on vinksin vonksin

yöremonttia. hulluuutta. fiilistelyä. vaikka ihan kesken koko olkkari taas. tavarat vaihtelee paikkojaan. projekti tuotu sisälle. toivottavasti viikonlopun aikana ehtisi sellaiseksi, mitä siltä odotamme. "tehdäänkö siitä kerrossänky?" niin kysyi tyttäreni. ja minä olen onnellinen verestä, joka hänessä virtaa. luovuuden ja hassuttelun mieli.

kyllä hullu saa olla, muttei tyhymä

joskus minä mietin onnekkuuttani. siitä, että perheeni kestää mitä hulluimpia ideoitani. olen huomannut  miehenikin herkemmin sanovan kyllä nykyään. kun ehdotan jotain juurikin tämän kaltaista. ennen hän epäili. mutta on vuosien mittaan oppinut. että mielikuvani ovat monesti ihan toimivia. toteutuessaankin.

niinpä tämäkin meille matkusti monta tuntia. painava kuin mikäkin. tukevakin. palvellut ennen saksan postilaitosta. ja nyt meitä. jos saamme toteutettua siitä toivovamme projektin. eivät ainakaan syysillat jää toimeettomaksi. minua hymyilyttää jo nyt. että pitää ihmisellä olla hulluja ideoita. ja että nämä hullut ideat pitävät tätä arkea mielekkäänä.

ja numeroihmisenä minua naurattaa niin paljon tämäkin. 344. komeasti ja seisten, eikö vain:D vaikka maallistahan tämä. niin kuitenkin kiitollinen olo tästä. raukka tuolla pihasateessa joutuu odottamaan. kun en minä sinne ehdi silittelemään. sanomaan, että pian saat elämäsi kukoistuksen.

harmaa arki?

olen kuullut kylillä puhuttavan. ja ehkä feissipäivityksistäkin huomannut toisinaan. että sadepäivät on ankeita. ja elokuussakin, samalla viikolla kun jossain jo alkaa koulut. ihmiset valittavat suomen kesää. että aina sataa. minä kyllä olen tänä kesänä ehtinyt hikoilemaankin, pyrkinyt varjoon monta kertaa. ehkä me olemme tosiaan kaikki-mulle-heti-nyt-sukupolvi. ja siihen pitäisi lisätä ikuisesti-jatkukoon-määre.

sitten sanotaan, että arki on harmaata. mutta eikös se juuri niin menekin, että jokainen luo arkensa puitteet. valitsee työpaikan, mihin suostuu menemään töihin. tai valitsee olla kotona lasten kanssa. valitsee koulun, johon haluaa opiskelemaan. ja sitten valitetaan sen arjen harmautta. vaikka juuri siihen on kai pyrittykin. tasaisuuteen. turvallisuuteen.

entäs, jos elämänsä muokkaisi värikkäämmäksi. poistaisi sitä harmaudeksi kutsuttua. poikkeaisi uusiin paikkoihin. valitsisi työhuoneeseensa muutakin värikästä kuin tietokoneen taustakuvan. makea penaali. herkullinen läppärikotelo. kirkuva kalenteri. naurattavaa lounasseuraa. lempivärinen tuoli. värikäs matto. jotain, mistä saisi iloa. mitä se kenellekin sitten on.

sillä juuri näin olen pyrkinyt tekemään. töissä ja aina näin kotiäitinäkin. että oma työ olisi omanväristä. olen askarrellut tyhmiä juttuja huoneeseeni. värikkäitä kynäpurkkeja. vaihdellut huoneen järjestystä silloin, kun on ollut joku probleema päässä. sillä konkreettinen tekeminen antaa minulle vastauksia. työn keskellä tarvii myös aivojen lataamista. minä joskus katsoin youtubesta ihanan rentoutusvideon. vaikka kolme minuuttia. tyhjensin pään ja aloitin uuden tekemisen taas.

ja jotenkin tuntuu. että ne ankeammatkin asiat on helpompi kestää. kun jotain mistä nauttii. siinä ihan vieressä. siksi mielelläni ostan ihanan värisiä luutuja. tiskiharjoja. limenvärinen moppikin olisi ollut. olen nähnyt pinkin kuivaustelineen. ihan harmittaa, ettemme kumpaakaan tarvitse. vaikka värimieltymykset vaihtuvatkin eri aikoina. muistan vihreän kauden teiniajoiltani. tummansinisen muutettuani pois vanhempieni luota. ja sen, miten lähivuosinakin niin useasti vaihtuneet värit ja toiveet.

joka syksy minulla iskee haikeus. siitä, että olen kotona lasten kanssa. enkä jossain tuolla aamuruuhkissa ollenkaan. olen asunut ainakin kahdeksalla paikkakunnalla. monet muutot ovat tapahtuneet syksyllä. monta uutta alkua syysaikaan. en meinaa millään tajuta, että arki voi jatkua samantyylisenä. vaikka syksy taas. vaikka sitten kun on marraskuu. ja pakkasaamut ja pimeys. minä ihan mielelläni sytyttelen kynttilöitä kotona. alan ajatuksissani laskeutua joulufiilikseen. mutta tämä elo-syyskuu. joka vuosi.

täällä sairastetaan. kuumetta ja flunssaa. ettei arki olisi liian helppoa. vaikka toisaalta. sairaat lapset tarvitsevat enemmän unta. eivätkä ole niin levottomia. mutta silti tämä kaikki touhu. ei koskaan lopu. ja pihassa kuomullinen peräkärry. yöllä ajettu pihaan. neljä uutta projektia. tuskin maltan odottaa, että saan mieheni töistä. kantoavuksi.

mitkä asiat ovat tuoneet teille tänään iloa? millä väreillä hellitte itseänne. millainen syksy tulossa. muutoksia vai pysyvyyttä. mitä väriä ette voi sietää vaatteissanne. tai kodissanne. mitä väriä ihailette, mutta ette halua päästää omaan elämäänne. missään muodossa:D

tyhjäntäyttä

kun oikein paljon keskittyy. touhottaa. ajattelee ja pyrkii muistamaan. monta päivää touhua ja tekemistä. aamusta yölle. ja siinä jossakin välissä yrittää nauttia arjesta. kesästä. pitkänmatkalaisista. mutta että siinä olemisessa kokoajan takaraivossa paljon muistettavaa. unelmia ja toiveitakin.

ja sitten yhtäkkiä puolitäysiä kakkukupuja sielä täällä. puoliksi palaneita kynttilöitä. steariinisia pöytäliinoja. vinot pinot tiskiäkin. vaikka pihajuhlissa menimmekin kertakäyttöastioilla. niitäkin niin kauniita nykyään.  omannäköisiä.

ja eilen vielä juhlanjälkeisessä humussa. ystäviä rääppäiäisillä. istumassa iltaa pihalla. sytyttelin lyhtyjä. paloivat myöhään yöhön. niitä ikkunasta ihailin. elokuisia öitä. niin suloisia pimeydessään. lämpimyydessään. ja kaikki värit siellä yön keskellä.

mutta tässä maantaiaamussa kaikki ilo ja nauru ja lastenäänet poissa. juoksevat jalat. kukkiakeräävät kädet. kinastelutkin. vaikka onhan minulla tässä häsläämässä yksi pieni sellainen. jonka eilinen oli liian pitkä. nukahti isänsä syliin sohvalle. vaikka ei koskaan ennen. kuljettelee tavaroita paikasta toiseen. luulee minun tarvitsevan hoitolaukkua tässä istuessani. yleensä palauttelee minulle tutteja. minun vesipulloni. kännykkäni.

tämä kaikki touhuaminen sai minut entistä enemmän haaveilemaan ravintolapäivästä. vielä olisi reilu viikko aikaa. jaksankohan? mitenkähän vauvan kanssa sujuu, pitäisi olla todella simppeli menu taikka sitten varasyli läsnä koko ajan. olisi hauska kokeilla. leikkiä hetki kahvilaa vaikka. nuoruuteni kesissä minulla toiminimikin. kahvilaa aamusta yöhön. niin paljon enemmän ymmärrän nyt.

mutta maanantaiaamu. liian aikaisin alkanut. juhlan tuntua kuitenkin näissä tyhjyyttäänhuokuvissa huoneissa. ei jonoa riippukeinuun. ja jääkaappi antanee helppoja yksittäisannoksia jos mitäkin tämänpäivän. erilaisia salaattijämiä. ruokajämiä. monia herkullisia makuja. ja kun meinaa olla jo yö. saamme kotiimme yhden hauskan projektin. odottakaapas vain, minä ainakin odotan!

elossaolokuun ensimmäinen

minä sain lomalla täydennystä matonkuteisiin. enimmäkseen nyt on kaikki muittenväriset käytetty. mutta sen verran jäi valkoista ja mustaa. että ehkä omiin jotakin raitaa niistä kuitenkin. mutta että kori enimmäkseen värillistä. vaikka tässä toinen kori. niin kovin tyhjänä. 

pikkuveli halusi mustan maton. punaisen kiikkutuolinsa alle. ettei uusi lattia värjääntyisi kovassakaan vauhdissa. sillä vain liikkuessaan keinu punasi kulkureittiään. ja mitäpä ei isosiskot tekisi pikkuveljiensä eteen. vaikka konkreettiset pyynnöt helpompi toteuttaa kuin ilmassa leijuvat. ja äitikin tahtoi varpaitalämmivän. kun kesäisin lattialämmitys pois. ja minä päätin tehdä valkoisen.

mustan paukutin menemään puukoukulla. kakstoistasella. ja hävettää sanoa. mutta kerran purin koko maton. suututti sen liiat silmukat. ja tämäkin sai monta kierrosta useampaan kertaan. kun vasta muutaman rivin päästä huomasi liiat levennykset. milloinkahan opin virkkaamaan täydellisen ympyrän. valkoisen tein viistoistasella. ja olis saanut olla vaikka isompikin. niin paksua oli kude. mutta että virkattu matto. siinä ne nyt on.

omaa aikaa ja lapsillekin ekstraa

tänään ei tuntunut onnenpäivältä ollenkaan. eilisen jälkimainingeissa ihan. eilenhän vauva nukkui. vaihdoin kolmen huoneen kalustesijoitteluja. eli lähinnä raahasin sänkyjä. lapset nauttivat, koska saivat uuden unipaikan. antoivat minun tehdä. illasta huomasin astianpesukoneen hajonneen. aamulla vielä pelitti täysillä. tiskivuori kasvaa.

ja tänään vauva oli itkuisempi. minä yritin vaikuttaa sivistyneeltä äidiltä nuorien korjaajapoikien tehdessä leiriä meidän keittiöön. tissittää ja lusikoida samanaikaisesi. nukuttaa kahta yhtäaikaa. neiti onneksi sai vieraita. ettei kokoajan keskeyttänyt. nyt pojat nukkuvat. ja tytöille pakkasin koriin eväät. menivät retkelle olkkarin ikkunan eteen. minä sain rauhoittumiskahvini. pian palasi tyhjentynyt kori ja viltti keittiöön.

pihalla leikki jatkui. olisivat halunneet kiivetä kalliolle. en uskaltanut päästää meidän hyppyheikkiä. isoimmat menivät. sain tuliaiseksi ison astian kanttarellejä. uskomatonta, miten naapuruston lapset tietävät kaikenmaailman sienetkin paremmin kuin minä. jos minusta ei lähipäivinä kuulu, kanttarellipiiras on tainnut ollakin myrkyllinen!

ja tiskikone. sitä ei saatu kerralla kuntoon. ehkä se korjaantuu loppuviikosta. uutta ei kannata ostaa, kun ei löydy mitään kivaa.