sunnuntai 16. tammikuuta 2011

virkeä viikonloppu


ohhoh, se on taas sunnuntai-ilta. ihan vasta vielä katselin perjantaina ikkunasta kotitietä päin, josko mieheni saapuisi töistään viikonlopun viettoon. toisaalta siitä on jo hirveän kauan. ehdimmehän vierailla ja saada saada vieraita. nauraa. valvoa myöhään. saunoa pariin otteeseen ja syödä hyvin. tänään myös hain vähän kangasjuttuja tuleviin tekemisiin. niistä toivottavasti lisää lähipäivinä.

paljon käsilläni sinänsä en ehtinyt tekemään. mitä nyt vähän virkkailla iltasella. leikkimökin mattoa. kohta se on kevät ja leikkimökkiremontti edessä. mitä siitä, että yhä on räystäisiin asti lunta ja mahdoton sytyttää leikkimökin terassilla oleviin lyhtyihin kynttilöitä. unelmissa jo tulevat remontit ja mielikuvitus hurjistelee. siitä tulee oikea luovuuden valtakunta!

laitoinpas tuohon sitten kuvan eläinkoruista. niitä olen värkkäillyt vuodenpäivät, moni sellainen koristaa ystäväni kaulaa, mutta onpas niitä vaellellut tuntemattomillekin. niin moni on löytänyt palasen itsestään katsellessaan leikkisää koiraa tai juroa karhua. ah tämä samaistumisen ihana ilo!

aika heittää hyvästit tälle viikolle. tulevalla viikolla lupaan yrittää saada lapset samaan aikaan päiväunille, että päivän oma hetki olisi taattu. yritän postailla näitä vanhempia ideoita päivittäin, jos en saa mitään valmista aikaan. ihana, keskeneräinen elämä.

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Aava löys heti omansa! Eetiki yhen, joka melkein kuin oma! :D

Larppa Aliisa kirjoitti...

joo, keväältä tämä kuva. en tiedä edes, mitä minulla on vielä itsellä jäljellä. monta porattuna eläimiä, mutta kun tuo aika menee muutenki:D