lauantai 9. huhtikuuta 2011

kylppäriunelmia


tänään pitäisi päättää hieman kylppäriremontin laajuudesta. alkuviikosta saamme rakennusurakoitsijan katselemaan ja lupailemaan hinta-arvioita. sen verran olen kuullut, että puolitoistakertaisena saa varulta laskea budjetin kuitenkin. mutta olisihan se kiva joskus nauttia astuessaan kylppäriin.


mutta värithän ne on vaikeimmat päätttä. minkä tyylisen kylppärin haluan. ja sen kodinhoitohuoneen, jota olemme odottaneet koko täällä asumisen ajan. mustat koneethan minulla jo on. niistä en todellakaan aio luopua. mustan kaveriksi sopisi hyvin jotain raikasta. tai sitten yksinkertaisesti mustavalkoista. 


vielä on kylppärimme sekava. nämä räpellysmaalaukseni laattojen päällä. sotkuisuutta selvittämään ompelin pussukat pesupähkinöille sekä tahranpoistoaineille ja muille koneiden päälle kertyville aineille. kangas on samaa kuin "alman kassissa".  ehkä tänään saamme aikaa pohtia värimaailmaa tarkemmin. nyt juon kahvit, syötän pikkuherran tuhdisti ja lähden muutamaksi tunniksi viettämään neidin kanssa aikaa loviisaan. tiskiaine lopussa. ja jotain ihanaa pitää saada arkea ilostuttamaan.

p.s ei mene kauaa, kun ensimmäiset vuokot valtaavat pihamme. rinne jo ihan paljas.

Ei kommentteja: