satavuotta sitten upposi uppoamaton laiva. mekin saatamme erehtyä luulemaan itsestämme asioita, jotka osottautuvat epätosiksi. ja toisistammekin. joskus on mukava huomata olleensa väärässä. varsinkin, jos on uskonut asiat vaikeammiksi kuin ne olivatkaan.
tänään sain olla kauniissa kastetilaisuudessa. se toi iloa ja valoa omaankin elämään. minulla on suunnitelmia ja minulla on unelmia. se tuntuu hyvältä juuri nyt. sillä me kaikki varmasti tarvitsemme tulevaisuuteen sijoitettuja kauniita kuvia. ja sellaisia soisin jokaiselle, jolla kuva on pyyhkiytynyt pois, kulkenut horisontin taakse.
löysin eilen vanhan runon, ja minulle tuli paha mieli. niinkuin vain sellaisista voi tulla, jota on unohtanut. ja kun en saavuttanutkaan sitä kirjoittamisen hetkeä, se oli pahinta. sanat tuntuivat niin toivottomilta ja turhautuneita. ja minä ajattelin sitä. miten väärin voi tässäkin ymmärtää sanani. jos niitä ei osaa arkeeni ja elämääni sovittaa. siksi toivon niiden enempi välittyvän tuulina. väliin hykerryttävän kesäisinä. väliin voimakkaina myrskyinä. mutta että se on vain sää. menee ohi. muuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti