minun ei pitänyt sanoa tästä aamusta mitään. sanon kuitenkin. sillä se alkoi niin aikaisin. ja luulin meidän kaikkien olevan väsyksissä. keijukorva antoi minulle vanhoja muistivihkoja kun jo ennen yhdeksää nukutin pikkuherraa aamu-unille. niin aikainen oli jo aamu.
minä luin ajatuksia joita kirjoitin ennen muistiin. enkä arvannut että omatoiminen tyttö istahtaisi keittiönpöydän ääreen selailemaan avotakkaa ja mutustamaan suklaakeksiä. olinhan kuiskannut hänet menemään aamupotalle. kun en mukaan päässyt, kun toinen nukahtamaisillaan. niin jotenkin kaunis hetki. kaikki omissa maailmoissaan.
muuten, huomasin aamulla, että tässä olisi 100. teksti kyseessä. nopeasti vierivät sanat.
2 kommenttia:
ihana tuo tyttö! ja niin pikkuvanha :D tekis mieli napata syliin... harmi kun ollaan niin kaukana.
<3.
Lähetä kommentti