parveke

ihan tavalliselta tuntuva torstai. tai melkein. jos se nyt on tavallista. että aamusta alkaa kaivurin ääni tunkeutua uneen. tai että saa siltikin jatkaa unia vielä muutaman tunnin. molemmilla puolilla oma ihana lapsi. ja sitten kun silmät aukaisee lopulta. tajuaa millaiset rajat aurinko piirtää seiniin. valoverhoista välittämättä.

ja me menimme katsomaan kaivuria lähempää. oli ihanaa olla pihalla. kerrankin lähdimme pihaa pidemmälle. kävelimme katsomaan kotikallioita toiselta puolelta. linnut lauloivat. vesi tuli virtanaan kivien välistä. kaunis putous. ja ihmettelevät sanat ojien vesimäärien vuoksi. "voi että. tuolla on paljon vettä. voi harmi. kertakaikkiaan."

ja kun pikkuherra nukahti. aloin. meidän on monta kuukautta. yli vuoden kuitenkin. mutta olemme vain aikoneet. ja nyt minä aloin. siivoamaan parveketta. kaikki roska ja kierrätettävä ja muualla säilöttävä oli heitelty ulos ennen miehen töistäpaluuta. nyt siellä on aamukahvipöytä. ja kyllä me ajateltiin sinne mennä kahville nytkin.

sillä iltaisin aurinko paistaa enemmän terassille. ja siellä me aiomme ruokailla. parveke säilynee lähinnä kahvittelupaikkana. mutta ennenkaikkea se ei ole enää romuvarasto. vaikka siellä teltta odottaakin kesää. tänäänkin neiti muisti iloita kesän tulosta. "sitten ollaan teltassa yötä." niin. retkeilijämieheni odottaa juurikin sen takia kesää. saa jakaa lapsensa kanssa seikkailuja. kotipihalla ja muuallakin.

 ihastuttavaa nauttia töidensä tuloksista. ja pian pääsee saunomaan. kuumat löylyt varmasti poistavat työnrasitteet ja liat minusta. mahtavaa, että täällä sain hehkutella iloani. teille on niin mukava kertoa!