tiistai 12. huhtikuuta 2011

silmissä painaa unettomuus tai kyyneleet


oppisinpa ajattelemaan. että riitän. etenkin itselleni. mutta toisillekin. perheelle. ystäville. puolisolle. ku takaraivossa jyskyttää kaikki tekemättömät. kaikki keskeneräiset. ympärillä pitkän päivän kaksi syliinkaipaavaa. ja omaa aikaa odotan myös. tuleekohan koskaan se päivä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arvaappa mitä, olet arvokas mulle, vaikka en sua kovin hyvin tunnekaan!! Huh, kun elämä on kasvua kaikessa mahdollisessa. Mulla on sulle yks kirjavinkkaus, jonka kerron, kun tulen käymään jonakin päivänä ;)

Kiitos näistä niin sydäntä lähellä olevista kirjoituksista!! -Larppa kaima-

KOTIpuoti Rauhalassa kirjoitti...

Voi Laura oot ihana! Tutunlaisia tunteita. Ehkä tämä päivä jo parempi <3 Voiman rutistus!

Yöttö kirjoitti...

Mietin päivittäin samaa. Voisiko sitä vaan yhtenä päivänä päättää, että tästä lähtien riitän tämmöisenä kun olen? Epäilen. Jos on lähes koko ikänsä kokenut ettei riitä, eikä kelpaa, voiko muutos tulla hetkessä? Se olisi niin ihanan helpottavaa. Vai olisiko? Pistääkö tämä riittämättömyyden tunne meidät kehittymään?

larppa aliisa kirjoitti...

ihanasti kysytty. että juuriko riittämättömyyden tunne ajaa eteenpäin. ainakin pysähdyttää aina miettimään. löytämään iloakin.

ja joinakin päivinä silti. maailman onnellisin ja taitavin nainen. siksi en näistäkään lannistu.