palata matkalta. olla taas kotona. ystäviäkin ilonamme. kannoimme yhdessä lisää risuja hiipuvaan kokkoon. ei se palanutkaan kokoyötä kuitenkaan. vaikka vieläkin hiillosta. tuntuu hyvältä. täällä meidän elämä kuitenkin. vaikka mahtavalta tuntui muutamana päivänä vaellella tuttuja katuja. nähdä rakkaita, joita aivan liian harvoin.
ja toistaalta nähdä tyttärensä maisemissa, joissa niin kovin yksin itse ennen. askeleet hänellä niin paljon rohkeampia kuin minulla. ei pelkoja ja kysymyksiä. ei sellaisia ainakaan kuin minulla. paljon avoimempia. paljon varmempia. jotenkin hän tuntui niin paljon suuremmalta kuin minuuteni silloin.
ja rakkauskin. miten muuttunut noista vuosista. silloin vasta tapasimme. arkoja kai molemmat tavallamme. paljon luuloja ja vähän tietoja kuitenkin. niin monta kysymystä on antanut vastauksensa jo. ei ne kaiu noista maisemista enään. ikävä silti tuli huolettomuutta. vaikkei se huolettomuutta ollutkaan. mutta piti jaksaa vain itsensä kantaa kuitenkin. paljon kauniita ajatuksia kuitenkin mielessä. muistoja ja tulevia.
4 kommenttia:
Mitä ihmettä? Tunnenko sinut? Tuo kaupunki on kotini.
minä en sinua kuvasta tunnista. noita katuja tallailin vuosista 2002-2005 ja nyt vain muistoissa välillä siellä! opiskelin kuvataideterapiaa kaivoksella.
Sepäs sattui :) Minä olen täällä syntynyt, opiskellut vuosia muualla ja palannut tänne nyt perheen perustamisen myötä.
hassua kerrassaan, sanoisi tyttäreni. ja minäkin nyt!
Lähetä kommentti