virkkasin tänään pitkästä aikaa. niin ne viikot on taas vieneet. ja vieläkin keltaisia virkkuita kesken. mutta nyt oli tarve saada tehdä jotain muuta. sellaista virkkausta, jossa ei ole tavoitetta. siis tuotannollista tavoitetta. rauhoittava tavoite vain. virkkauksen tarve. ja heti tajusin, miksi virkkaan. pikkuherra nukahti syliini. minä ajatuksissani virkkasin. ja purin sitten, ku lanka olisi loppunut muuten. ja pikkuherran kallisarvoista unta oli ihana katsoa. en malttanut laskea sylistäni langan hakumatkalle.
ja kun neiti heräsi. ei hän hyppinytkään ja käynyt hermoilleni. syliin änkesi hänkin. ja halusi halia. oli pakko laittaa pikkuherra jatkamaan uniaan vaunuihin. ja sitten luimme kirjaa. arvaa paljonko sinua rakastan! arvaa, oma pikku tyttöni. joka jo eilisestä asti olet tarinaa tuntenut. nyt jo muistat ulkoa pätkiä. ihanaa nähdä, miten kirjojen maahan pienikin alkaa oppia. ei pelkkiä kuvia enää. tarinoitakin jo.
ja mieheni bussikirja. yhtä kaunis vaikka vähemmän kuvia. kannessa vain. minun lukemani jo. me keskustelemme siitä iltaisin. kun lapset nukkuu. ja kellokin käy . liian lyhyet yöt kuitenkin. ja etsimme asioita, joita molemmat pohdimme. etsimme tietä toistemme luo. enää emme lue ääneen toisillemme niin kuin ennen. kesällä siihenkin toivoisi olevan enemmän aikaa. ja onhan kirjoja, joista koko perhe voisi nauttia. satuja kun jokainen pohtii omasta näkökulmastaan kuitenkin. aikuinen tai lapsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti