maanantai 21. helmikuuta 2011

pehmeitä ajatuksia


maanantait on sinänsä kivoja. että alkaa uusi viikko. että voi aloittaa alusta. että voi joko käyttää viikon voimavarastoa tuhlaamalla, tai päättää säästää sitä loppuviikkoon. maanantait on siitä kivoja. että silloin on aikaa miettiä taas. ja saattaa olla jopa ainut joka on hereillä. niinku nyt.

pyykkikone ja kuivausrumpu pyörittää puhdasta vaippa- ja lakanapyykkiä. jos viikkosiivouksen aloittaa maanantaina, saattaa se olla lauantai-iltana valmis. viikko siinä suunnilleen menee. ja ne viikot meneekin nopeasti. kohta jo maaliskuu.


sitä ennen huominen ja keijukorvan 2-vuotispäivä. illalla lupasin leipoa kakkua neidin kanssa. harjoiteltu mitä sanotaan, jos toiset sanoo onnea. "kiitos" kuuluu kohteliaan tytön vastaus. ku osaisi itse olla edes puoliksi yhtä ihana ja kohtelias. "pöydällä on paljon tavaraa. pitäis siivota pöytä." hän täräyttää kesken syömisen. ihana tomerapakkaus.


ihanaa, kun valo lisääntyy. pinkki-turkoosi-lime näyttää taas paremmalta kuin sydäntalvella. koti tuntuu raikkaammalta ja tavallaan rakkaammaltaki. ku ehtii ja pystyy itse enemmän. tuossa yllä eteisemme hyllykkö ennen (kuva jyskin sivuilta napattu) ja jälkeen viimevuotisen käsittelyn. käänsin vain laatikot toisinpäin, vähän maalia ja uudet nupit... pian on taas laatikotkin tyhjempiä, kun saa villapipot laittaa kesäsäilöön. saavu, oi kevätsää.

5 kommenttia:

Iiris kirjoitti...

voi sitä rakasta pikkutyttöä <3

Anonyymi kirjoitti...

No sais kyllä tulla kesä ja kärpäset. Autonkin ovet lukossa. Jäässä tai jotain. Onneksi on pipo kuitekin.

Leea kirjoitti...

Meillä keltainen ja lime, kera valkoisen, asettuu vielä tiiviimmin nyt kotiin. Kevättä odotellessa!

larppa aliisa kirjoitti...

minäkin olen miettinyt, että jos löytyisi oikein ihanan keltaisia tyynyjä... (yhden kolumnin mukaan niitä ei voi koskaan olla liikaa. mutta minä olen laittanut osan tyynyistä suosiolla kaappiin..)

Leea kirjoitti...

MINÄ en ole laittanut kaappiin mutta rakas mieheni siirti PUOLET sohvatyynyistä kaappiin siinä vaiheessa kun sohvalle ei mahtunut istumaan lainkaan :D Ja ne kun oli kaikki niin kauniita limenvihreitä..