torstai 17. maaliskuuta 2011

sänkyhommia


joskus sitä oikein havahtuu siihen. että joskus sänky on ollut oma. siis että minä itse siinä nukun. tai lueskelen. petaan sen. tai jätän petaamatta. ja siihen ei muut koske. vieraat joskus heittäneet päiväpeiton päälle, ennenkuin istuutuneet jakkaroiden puutteissa. silloin opiskelijakämpissäni. nykyään en ole varma. että minkä päällä taas makaan. jaa, legopalikka. jaa, se oliki lusikka. kynä. mitä-ikinä.


jokatapauksessa sänky ei ole enään minun. onhan se mieheni. ja hernekin nukkuu siinä. mutta se on myös keijukorvan trampoliini. se on myös leikkipaikka. milloin sen valtaavat muovieläimet. milloin siellä lueskellaan. tulee kyllä mieleen lapsuus. nyt ymmärrän. miksi äiti kiirehti petaamaan vuoteen aamuisin. aina sinne piti mennä. isonakin loikoilemaan. ja joskus käydessä vieläkin.


meidän rinteestä lumi sulaa kovaa vauhtia. luonto ei enää lepää. se venyttelee pitkän talven jälkeen. se puskee pois lumipeittoa. se haluaa uudelleen kevätpeiton. sinivuokkoja. ja sen jälkeen lubiinit. jotka tuovat mieleeni häät. ojanpenkalta pääsivät juhlaa koristamaan. ruiskaunokin jälkeen kaunein luonnonkukka. että mä tykkäänki rikkaruohoista.


ompeluinnostukseni senkun jatkuu. eilen sai keijukorva kevätlakanat vanhasta pussilakanastani. lapsuudesta tutut värit. hempeät. ja kerta nukkekin on innokas nukkuja, niin äsköttäin päräytin sillekin pussilakanan. vaikka nauratti illalla, uimahallireissulainen ei todellakaan hyväksynyt uusia lakanoita. veti vain sängystään pois ja tahtoi edelliset tilalle. niinpä lupasin pikkueläimen tehdä samasta kankaasta. tuolla se nyt on tyynyllä. ja kerta ei muodosta arvaa, voin kertoa. se on lammas!

4 kommenttia:

Heplin kirjoitti...

Olipa kivan näköset lakanat! <3 Vähän haaleat värit vaan ainaki mun tietokoneella.

Kuulostaa tutulta että sängystä löytyy kaikkea outoa kamaa: oon menny nukkumaan lautasen päälle..

Leea kirjoitti...

Ihana Lammas :D
Meilläkään sänky ei ole koskaan enää oma. Siellä nukkuu usein koko kuuden hengen perhe.. Ihan liian usein! Lisäksi siellä on vähintään laatikollinen leluja ja muutama näkkäri. Pari tuttipulloa, muutama rasvatuubi.. Päiväpeittokin on OLLUT joskus luonnonvalkoinen. Nyt se on "kuviollinen" AINA!

larppa aliisa kirjoitti...

lammas kiittää! :D

Reeta kirjoitti...

Ihanat noi sänkykuvat ja jutut! Tuolla ne meilläki isommat halus taas nukahtaa meiän sänkyyn.. Roikaleilta jo tuntuvat, kun kantaa omiinsa, että ite mahtuis :)