minä istun syksyyn ystäväni kanssa.
me lämmittelemme käsiämme kaakaomukin ympärillä.
ja mieltämme ajatuksillamme.
sillä me huomaamme olevamme monessa samaa.
ja me puhumme siitä
mikä joskus satuttaa mieltä.
siitä, mikä ei tunnu omalta aina.
ja se tuntuu lohdulliselta.
sateisena iltana.
ja joskus minä niin koen.
että kun olemme rikki.
meidän on helpompi liittyä.
sillä kiiltävä pinta on monesti liukas.
ei siinä ole rosoa tartuttavaksi.
minulle jäi lämmin mieli.
2 kommenttia:
kirjoitat hyvin. ja hyvistä asioista.
monesti vain valitettavasti rosoisuudelle ja erilaisuudelle ei löydy sijaa. rosoisuus saa aikaa vaivaantunutta hiljaisuutta, ja se on yksinäisyyttä aiheuttavaa se...
minua ujostuttaa aina tällaisten kommenttien jälkeen. (toivon sinun löytävän ympärillesi ihmisiä, jotka eivät vaivaannu. olen kokenut monesti tuon saman.)
Lähetä kommentti