minun piti puhua aivan muusta. mutta muistikortille oli tallennettu näin sulostuttavia kuvia. meidän pikkuherra pitää kivibaaria. sillä sellainen hänestä on tullut. milloin kaivon kannelle asetettu vieritysten erilaisia kiviä. milloin minnekin. niitä järjestellään. keräillään lisää. järjestellään lisää.
ja kuinka voisin olla hurmaantumatta. kun tietämättäni oli muistikortti saanut näin ihania kuvia. kun kauppareissulta kotiin tullessamme alkoi taas baarinpitäjällä hommat. mieheni kuvannut. minun mieheni. ja joskus se tuntuu hassulta. miten erilaisia meitä tässäkin kodissa. että toiset menevämpiä kuin toiset. rauhallisempia. jarruja ja kaasuja. pelleilevempiä ja totisempia. ja kun tyttäreni kysyy, miksi ystäväperheen vauva on poika eikä tyttö. minun on vaikea tietää.
sillä joskus minulle on käynyt niin itsellenikin. että olen ollut ihan varma. että jonkun maha-asukki tyttö tahi poika. ja sitten hämmästys on suuri. ja nytkin. kun aloinkin virkata sinistä. vihreää. ja vaikka tasa-arvo on tärkeintä. niin kyllä minun mielestäni sukupuoli määrittää paljon. se ei ole raja, vaan raami. on poikamaisuutta tytöissä ja tyttömäisyyttä pojassa. ja onhan se niinkin, että jos olisi olemassa tyttöjenvärit, poikienvärit. niin kuitenkin ripaus vastakkaista antaa kontrastia. särmää.
sillä minä en ole koskaan kokenut olevani huonompi sen takia, että olisin tyttö. eikä minusta kukaan saisi kokea, että olisi huonompi sen takia, että on poika. sillä ihmisyys meissä. herkkyys. kaikki se, minkä kautta voimme toisiltamme oppia. että voimme auttaa. peilata. sitä haluaisin lapsillenikin tarttuvan. ystäviä elämän varrelle yli sukupuolirajojen. yli sukupolvirajojen. sillä mikä on antoisampaa, kuin monta peiliä. erinäköistä, hymyilevää peiliä. niitä me tarvitsemme. oppiaksemme kasvamaan siksi ihmiseksi, joka pohjimmiltamme olemme. omaksi minäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti