että onko se se terapeutti minussa. joka nostaa päätään. joka kuvia katsellessani. niillä leikkiessäni. saa minut miettimään katsantakantojen merkitystä. miten pienillä säädöillä aina lopputulos niin eri. värit. sävyt. kohdat. ja sitä tämä elämä niin monesti on. siksi niin turhaa yrittää sovittaa toista erilaisiin tilanteihin. itseäänkään. ku oppisi turhan mietinnän. rohkaistuisi avoimuuteen.
ja että osaisi ääneen lausua tämän oman onnen. miten arvokkaana ja tärkeänä näkee oman paikkansa. tässä ja tänään. miten se oman elämän tilkkutäkki tai legotorni on kuitenkin onnistunut. vaikka ei se aina sitä ole elämä ollut. onnellisuuttakaan. mutta että tässä minun hyvä. se on jotenkin viimeviikkoina ollut niin paljon itsella antamassa voimaa. se tyytyväisyys. että itsekin ihmettelee. että minäkö itse tässä.
ehkä me opetamme liikaa onnesta vaikenemista. omasta hyvästä kertomista. tyytyväisyydestä. että kun sen tähän itselleni kirjoitan. minua melkein ujostuttaa se kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti