ja aamusta saan kuulla. miten tahtoo enkeliksi. ja lupaan, että jo heti tänään. aamupuuron jälkeen. ja voi sitä iloa. haluta tulla joksikin. ja tullakin. niinkuin itsekin. harvemmin enää tavoitteita kuitenkaan. noin tavoiteltavia. enemmän, että kuinka saisin tuon tehdyksi. ja miten pääsisin iloon kiinni taas.
ja sen olen totisesti elämässäni oppinut. miten lapset enkeleinä siinä arjessa. pitävät kiinni helpoissa ja yksinkertaisissa asioissa. eivät liikaa mieti, mutta uusista näkökulmista kuitenkin. ja ottavat kaulasta ja sanovat rakastavansa. joskus sata kertaa päivässäkin anteeksi. ja ilo. sitäkään en voi olla ihmettelemättä. siihenkään en voi olla tarttumatta. elämä tässä ja nyt. murheet konkreettisempia. helpommin korjattavissa.
joinakin päivinä toivon niin paljon olevani kuin he. mutta muistan silti, ettei se lapsenakaan helppoa. miten paljon toisten armoilla. vaikka turva siinä samassa. ja tunteet niin kokonaisia. siksi niin satuttavia. nyt isona kaikki tasapaksumpaa, harmaampaa. ilossa tiedämme jo surun soittavan säveliään. eikä kenenkään valinta niin yksiselitteinen enää. eniten sitä toivoo. että saisi ilosta kiinni. joka päivä. kiitollisuudestakin.
4 kommenttia:
ihana kirjoitus. niin totta.
Niin hyvin kirjoitat että tekee mieli lukea moneen kertaan :) "ilossa tiedämme jo surun soittavan säveliään" antaa ajateltavaa. Kiitos.
kiitos kommenteista. se on aina ilo, jos nämä haja-ajatukset koskettavat muitakin. jos niistä löytää tarttumapintaa arkeensa ja ajatuksiinsa.
Oi kun söpö enkeli!
Lähetä kommentti