lauantai 20. elokuuta 2011

jotain josta nautin


lauantai. kaikki vähän erilaista kuin kuvittelin. leppoinen päivä suunnitellun ahertamisen sijaan. olemista ja nautintoa. kohta pakkaan saunakassinkin. mummulaan saunomaan. sillä ei omaa saunaa vielä. vaikka oven laittoivat tuohon viereen jo. nyt emme kurki muovin läpi mitä siellä tapahtuu. nyt yritämme kuunnella äänistä, yöllä hiippailemme katsomaan arvasimmeko oikein. mieheni mielestä me voisimme kysyä ja katsoa. ja hän sanoo, että varmasti ei monesti työmiehillä sellaista rauhaa kuin meillä. (paitsi minun huutoni, lisään.)


on minun miehelläni muitakin sanomisia. kuten, että "vien lapset kävelylle. tee sinä sillä aikaa jotain, mistä nautit." enkä minä juuri silloin osaa oikein aloittaa mitään, mihin aina haluaisi aikaa. niinpä minä päätin laittaa kattoon lippuviirit. ne on tässä pyöriny pinnalta toiselle, ku ei niille ole paikkaa. neidin synttäreille ostettu ja ei hajonnu niin säily. sillä juhlia minä tykkäisin järjestää. miettiä makuja ja värejä ja ihmisiä ja tunnelmaa. sellaisesta minä pidän.


ja ehdinhän etsiä pakasteellemme uuden kodin. ahistavaa tämä ahtaus keittiössä. pian kaappi seisoo uuden hienon mustan lattian päällä. ei vielä tänään, vaikka toivoimme. mutta tänään viirejä katossa. pian juhlaa koko elämä. muistuttakaa, jos jo kuukauden päästä sitten unohdan! ja nauttikaa lauantai-illasta. kynttilöitä ja musiikkia. ehkä tähtiäkin.

Ei kommentteja: