maanantai 1. elokuuta 2011

palata


kun koittaa elokuu. teroitan kynät. katson kauneimmat vaatteeni ensimmäiseksi koulupäiväksi. olen onnellinen ja odotan tulevaa lukuvuotta. ehkä muutan uudelle paikkakunnalle. aloitan kokonaan uuden lehden elämässäni. tai niinkuin nyt. puhtaalta mieleltä. kesä on tavallaan ohi. lämpimiä ilmoja kyllä varmasti riittää vielä. pimeät tähti-illat. taas pääsen kiinni teen makuun.


aamulla minua palelsi- aikaisin sain kolme ihanusta hoitoon. kattilallinen puuroa. ja myöhemmin äitinsä liittyessä seuraan vielä kanapastaa. tunnelma arjesta. paluu tuttuun rytmiin. mies läsnä tekstiviestein. uusi työ hänelläkin. minulla vielä hetki mammalomaa. 

ja sitten? villapaita päälläkö kotona puutarhahommia. vai oikeita töitäkö. pitäisi ehtiä enemmän pohtia sellaista. ei vielä tänään. sillä ihanampaa oli illasta katsella peikkopoikaa, hänen perhettään. heitä villatakilla muistaa.


ihmiset palaavat pikkuhiljaa matkoiltainsa. taas aikaa kotikylän ihmisille enemmän. ei reissussa jokainen vuorollaan niinkuin viimepäivät. lähes jokaiseen päivään voisin kirjoittaa virkkausta. virkkausta. käsitöitä. askartelua. saumuri esiin. onnellisuutta. elossaoloa. niinkuin kirjoitin viimejoulunalla miehelleni tekemään seinäkalenteriin. ja kyllä, ruokajuhlien menua mietitään jo.

minä yritän ehtiä enemmän tehdä käsillä. ja ehdinkin tänään. villatakin viimeistelyä. ja eräs vauvalahja melkein valmis jo. etsikää esiin puuvillalangat, rautalangat ja vaneri. luulen teidän ihastuvan siihen. ja jos ei vauvalle. niin jokaiselle meistä.

Ei kommentteja: