aamussa herkimmillään
ihmisen mieli.
yön jäljiltä lähempänä totuutta ja
minä herään ja
ihmettelen.
katson peiliin
olen ihminen.
ja jos kysyt mikä on kasvua
sanon että
en ymmärrä puhettasi.
tämä on elämä
eikä sitä voi kertoa.
se on matka jossa
ei ole olemassa vaihtoehtoja.
mää vaan hymyilen
jos multa jotain vaaditaan.
en ole toisten
olen itseni oma.
uskallan katsoa silmiin.
uskallan näyttää kasvoni auringossa.
joskus aamuisin huomaan
että minun täytyy
todella pinnistellä että
herään.
ja siksi menen suihkuun heräämään.
eikä itsekään huomaa jos itkee.
ja kun saippuavaahto valuu
kun kehoa pitkin
mä muistan saippuakuplat.
ja jotenki elämässä se hetki
on kaikkein tärkein.
kaikesta huolimatta.
(vaikka meillä ei ole suihkua ja silti on syksy ja joskus taas on pakko olla enempi muitten)
1 kommentti:
Pidän taas niin.
Lähetä kommentti