torstai 19. toukokuuta 2011

eläimellinen aamu


tiedättehän aamun. ku kaikki menee vähän ojaan. mies myöhästyi bussista. aamutoheloissa en tajunnut lähteä viemään keskustaan. olisihan sisko voinut valvoa nukkuvia lapsia. sitten ite kiireellä pari tuntia myöhemmin hakemaan autoa. tarkoitus aamusta asti ollut suunnata helsinkiin. ja nyt sataa taas.


luvannut pitkään vääntää muutaman eläinkorun. miten sitä niin sata rautaa tulessa. ja silti ei yhtään. kaikki jää kesken. vaikka aamuyöstä alkoi tämäkin päivä. neiti heräsi. ja herätti sitten pikkuveljensäkin. ja sitä hulinaa ja huutoa on tässä aamussa riittänyt. rikottuja koristeita. pissasia lakanoitakin.


ja sitten kuitenkin sain muutaman korun tehtyä. pikkusisko kuin enkeli. hoitaa lapsia ja laittaa ruokaa. kun ite ei jotenkin osaa päästää irti aamutympeydestä. vaihtais vain mielen ja olis onnellinen. näkis mahdollisuudet. harvoinhan saan aamulla ajella yksin bussilla. tai ajella autolla ja kuunnella saman musiikin kuin lopputyössä soi. se antaa aina potkua kuitenkin.


jos pakkais nyt lapset pihalla kyyhöttävään autoon. poikkeais helsingissä ja ehkä vielä yrittäis ehtiä illalla taidekutsuille. sillä toisten maalausten katsominen antaa uutta näkökulmaa. ja kenties innostuksen maalata sekin taulu loppuun, joka melkein puolivuotta on maannut  liian tummana. ehkä minä ehdin kuitenkin. sillä tärkeille asioille on tapana löytyä aikaa kuitenkin.


ja jos tämän päivän toteemieläimeni pitäisi valita. niin ihan varmasti ottaisin jonkun pomppivan. ehken heinäsirkkaa kuitenkaan. mutta jonkun joka ei ole tässä maassa kokonaan. poikkelehtiva ja outo. sellainen on mieleni tänäaamuna ollut. ja tavallaan minua alkaa naurattaa jo. kun mielikuvissani katson itseäni. tällaisia aamuja tarvitaan ravistelemaan rutiineja. kuitenkin.

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Ihana kun sulla siski siellä seurana!
Suloisia koruja tekaisit! Ihanan värisiäkin :)
Tsemppiä, huomen pitäis saada aurinkoakin!

Leea kirjoitti...

Ihanan värisiä korutarpeita sulla! Paljon.
Ja kauniita ja hauskoja koruja sait tehtyä!
Minä pidän kaaosaamuista. On niin oppinut niihin, ettei muunlaisia ole :D Tai on harvoin. Mutta EN pidä huonoista kaaosaamuista. Ne seuraa niin pitkälle päivään mukana.

Larppa Aliisa kirjoitti...

meillä kutsutaan kaaosaamuiksi vain niitä kamalia. muuten ne on vain aamuja. tai ihania aaamuja :D

Iiris kirjoitti...

"kuin enkeli". tuli itku.