keväinen luonto on taitava opettaja. se on hiljainen ja vaativa. se antaa lukemattomasti väyliä oppimiseen. mutta silti se ei arvioi. vaikka joskus harmittaa sekin, että tajuaa miten vähän tietää. enkä tarkoita vain tietoa. tarkoitan taitoa. tunnetta. pohdintaa. me ihmiset -minä ainakin- haluaisimme ottaa elämässämme vastaan vain kaunista ja hyvää. pyrimme luomaan elämästämme helpon ja mukavan.
haluamme muistoja, jotka tuntuvat hyvältä. haluamme tunteita, jotka tuntuvat hyvältä. haluamme hyvien toiveidemme toteutuvan. nopeasti tai oikeastaan heti. ja kuitenkin luonto opettaa meitä kiertokulkuun. kylmyys ja lämpö vaihtelevat. elämä ja kuolema samassa maapläntissä. jos kukan poimii, se lakastuu nopeammin. mutta ilostuttaa hetken. sellaisia minä olen pohtinut näinä päivinä. opetellut uusia sanoja.
elämässäni olen nähnyt kovin monenlaista. ja silti uusia tilanteita ja tunteita elämänkirjo täysi. minulla ei ole sanoja. minulla ei ole vastauksia. eikä kenelläkään ole. niin kovin paljon selittämätöntä kipua ja itkua. niin paljon onneakin toisilla. ettei siihen sanoja. eikä kaikkea voi näyttää silloinkaan. sillä meille opetettu. ole tyyni. kestä kaikki. älä romahda. älä leiju. pyri elämään lähellä keskiviivaa. pysy omalla kaistalla. ja niitä ei opettanut luonto. ne on opettanut luonnottomuus. järki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti