keskiviikko 18. toukokuuta 2011

hama-ajatuksia


kun pilvet väistyivät ja aurinko alkoi taas antaa valoterapiaansa. silloin suuntasimme vanhaanporvooseen. ostin pari pikkuruista keittiöjuttua. niinku tämän vispilän. nukkekotiin tarkoitetun. kokeilin leipojakorua. hamahelmistä sulattelin naruun taikinapalasia. ku toiset nukku.


ei se vielä sitä ole, mitä toivoisin. prototyyppi on aina prototyyppi. ja yllätävän hidastakin tämä touhu oli. mutta ehkä jo jouluksi keksin piparikoruja. suunnitelmia pyörii päässä.


tottakai hamahelmistä innostuivat muutkin. ja koko ilta niiden parissa ihasteltiin ja hermoiltiin. yritettiin ja tuskasteltiin. etsittiin väriä ja toivottiin pöytäliinan liikkumattomuutta. ihania värejä. mahtavia muotoja. koruja ja juttuja. rintaneulojakin. nyt silitysrauta taas kuumana. pitänee mennä silittelemään. saa sitten loputkin vihdoin valmiiksi.


että väriä ja innostusta jokaisen eloon. neiti olisi halunnut kummisedälle tehdä ison sydämen. mutta tiedättehän, miten paljon voimaa ja kärsivällisyyttä sellaiseen tarvitaan. ehkä parin vuoden päästä sellainen on valmis. mutta että mielessä usein niin monet rakkaat. nytkin luetteli enemmän nimiä kuin laittoi helmiä. hyvää yötä siis hama-ajatusalueelta:D


Ei kommentteja: