ei äitiyttä voi mitata. ei verrata. ei voittaa eikä hävitä siinä. vaikka monesti ajattelee viimeisellä viivalla olevansakin. ei toisilla samoja lapsia. ei toisilla samaa tarinaa takana kuitenkaan. ei samat voimat. ei samat lahjat. ajatuksetkin erit. arvot. sen silti uskon, että jokainen haluaisi parhaansa antaa kuitenkin. vaikka arjessa se niin useasti unohtuisi. hetket niin nopeat.
aina ei arjessa kuki. ei helliä sanoja ja puhtaita kasvojakaan. ei aina lohdutus oikeilla sanoilla. joskus löytää itsensä virheistäkin. joita ajatteli ettei ikinä. koskaan. milloinkaan. ja joskus taas nauttii niin suunnattomasti lastensa seurasta. ihmettelee miten sellaisia voi saada niin lähellä sydäntään pitää. ja seuraavassa sekunnissa sekin onni välillä särkyy. ja niin ajattelen. ennenkaikkea lapset oppivat elämää kuitenkin.
ja silti jokainen muistelee lapsuuttaan. vohvelikankaalle tehty pyyhe. huovasta leikattuja kukkia. äiti oli aina kaunis. melkein ainakin. niin vähän virheitä näkyvissä kuitenkin. jotkut lauseet muistaa sanatarkalleen. eikä äiti sellaista muista sanoneenkaan. muistamme niin erilailla. elämme niin erilailla. sen minä ainakin tiedän. kaksi erillistä ihmistä. alusta asti. silti niin tiiviisti laitettu elämänpolkua elämään. tuntemaan yhteistä kipua. ja onneakin. jakamaan kauneimmat ajatukset.
3 kommenttia:
kun saisi tässä elämän elää, pyyhkiä nenää pyllyä kaatunutta maitoa,
hauraat päivät,
lattian leivänmurut. R. T-T
Ihania kuvia ja kirjoituksia! Äitiys on kaunista, jokaisessa päivässä on varmaan positiivisia, mutta myös negatiivisia ajatuksia, tunteita ja tapahtumia. Mutta ihan just niin ku kirjoitit, parhaamme annetaan ja tehdään, ja se riittää! Ja lapset rakastaa, onneksi, itsekkään ei äidistään huonoa muista, kauniita muistoja vaan, jotka elämässä kantaneet :)
Onneksi, se lohduttaa itseäkin, kun usein epäonnistuneeksi tuntee :D
hassuinta on, että neiti luuli alakuvassakin olevan minun ja hänen. vaikka minä ja äitinihän me siinä.
Lähetä kommentti